24. 6. 2008

Keikkaa pukkaa, siellä tavataan!

25. 7. Lepakkomies, Helsinki (+ Black Audio, Exo, liput 3e)
11. 9. Torvi, Lahti + Black Audio
18. 9. Lepakkomies, Helsinki (+The Protestants)
18. 10. Club Liberté (+ Montevideo)

29. 10. 2007

Kakkosdemo on tullut uunista!

Tämä rämäkkä livedemo on äänitetty ilman päällekkäisäänityksiä neliraita-minidiscillä. Se on siis kaunistelematon kuulokuva Lockmanin ainutlaatuisesta soundista. Mukana on kuitenkin erilaista materiaalia kierohkosta popista juurekkaan swampbluesin kautta vanhan maailman tunnelmointiin. Kuulostelkaa ja kertokaa vaikka mikserissä tai myspacessa kommentteja!

Näin dempsua on kommentoitu mediassa:

Helsinkiläinen Lockman jatkaa hienojen eläinkansiensa parissa. Mukavan surisevaa, pop-melodisuutta hyödyntävää rokkipotkua viskova nelikko pistelee aika lailla samoilla aseille jotka jo edellisellä demoilla kuuluivat, mutta esittämäni toive vieläkin mieleenjäävemmistä biiseistä astuu tällä neljän biisin (livenä bändikämpällä purkitetulla) lätyllä muutaman askeleen eteenpäin. Osuvalla kitarakuviolla ja letkeällä biitillä loistava Black Summer Night alkaa olla kohtuullisen tarttuva sävellys. Joskin laulaja-kitaristi Hermon hiukan tukahtuneen henkinen laulu – vaikkakin on mukavan persoonallista – syö ehkä kappaleelta sellaista eläväistä revittelyn mahdollisuutta. En oikein tiedä kuinka hyvin hiukan pelkistetty laulu palvelee rouheaa rock-kiemurointia. Minun mielestäni ikävä kyllä hieman heikosti.

Myös muut biisit toimivat melkoisen hyvin. Kipakasti vaaniva In The Ring, rauhallisemmin liikehtivä The Old Continent Blues ja päällekäyvää suisto-voodoota tavoitteleva Cold For The Mummies ovat kaikki lupaavia näytteitä. Silti Lockmanin tyylisen sofistikoituneemman, mutta silti kipakasti potkivan rock-ilmaisun kohdalla kunnon soundit alkaisivat pikkuhiljaa olla vaatimus. Nyt tökköys ei palvele homman ”rupista rehellisyyttä” vaan kuulostaa vain kököltä ja keskeneräiseltä. Lockman tarvitsee seuraavaksi studioäänitteen, jossa yhtyeen rupinen soundi saadaan tallennettua samaan aikaan siistimpänä muttei silti pilalle viilattuna. Kinkkinen tehtävä, toivottavasti onnistuu.

Ilkka Valpasvuo (Desibeli.net)

-----------------------

------------------------------------

Lockman
rock, punk, country

Mainstream rock is something many people tend to overlook nowadays. Driving guitar lines, inventive drum work, and an overly expressive tones separate this band from the crowd.

- nimim. Bonekhan, Last.fm

Powered by iSOUND.COM

1. 7. 2007

Jari Kääriäinen otti meistä hienoja kuvia On the Rocksin keikalla. Kuvat-osiosta löytyy, tässä esimakua:

27. 5. 2007

No niin, kevään keikat on tehty. Suurkiitos yleisölle, Cheerleaders Unitedille ja The Protestantsille sekä keikkapaikkojen tekniselle henkilökunnalle. Muistona viimeisimmältä Lahden Torven keikalta lavan vieressä ollut lappunen:

Keikkaa pukkaa, tule katsomaan!

24. 4. 2007 On The Rocks (www.ontherocks.fi) Helsinki (+ Cheerleaders United, The Protestants )
23. 5. 2007 Torvi (www.torvi.com) Lahti

Lockmanista sanottua

Bo Diddleyn juureva rock kohtaa Televisionin kieron indiekitaroinnin, siinäpä helsinkiläisten pitkän linjan rokkareitten perustaman Lockmanin teesit. Vaikka homma rullaa rupisen raskaasti, pysyy yleisilme melko kepeänä.

Ilkka Valpasvuo/Desibeli.net

Soittopuolella ei ole paljon toivomisen varaa. Kokeneet karpaasit ryynäävät kulmikasta bluesrockiaan varmalla otteella ja rouheilla soundeilla. Kitarat muuten tuovat useammankin kerran mieleen jo mainitun Televisionin ohella myös White Stripesin. Rytmiryhmä jyrää myös kepeästi. Lockman on erittäin mielenkiintoinen tuttavuus. Yhtyeen repertuaari on sen verran laaja jo nyt, että niitä varsinaisia timantteja tulee varmasti hioutumaan jatkossa.

Juho Leppänen/Noise.fi

Helmikuussa 2005 kaksi rockmiestä, Heikki "Hermo" Portaankorva ja Taito Palvanen saivat yhteisen ystävänsä kautta vihjeen toisistaan. Alun perin lahtelainen Taito oli soittanut rumpuja mm. sellaisissa yhtyeissä kuin Sivulliset, Livin' Drops, Machinegun Macbeth, Ferryboat Family ja Bird In the Bush. Viimeksi mainitun hajottua -99 Taito jatkoi rummuttamista nimettömiksi jääneissä lyhytikäisissä bändeissä. Hermon laulajan ja kitaristin ura oli alkanut oululaisessa Xtaasissa ja jatkunut Helsinkiin muuton jälkeen Swampissa.

Bändin hajottua vuonna 1990 hän oli eläköitynyt soittohommista aina siihen asti kunnes tapasi Taiton ja ukkelit päättivät käydä haara-asentoon vielä kerran. Mitäpä uutta vanha enää keksii kuin vanhoja, hyviksi havaittuja temppuja!

Molemmilla oli ollut mielessä uusi, uljas rockryhmä, jossa primitiivinen rock'n'roll risteytyy tietynlaisen vinon otteen myötä juurensa tunnistavaksi, mutta moderniksi 2000-luvun räimeeksi.

Päättäväisesti, mutta viileän rennosti herrat ottivat haltuun treenikämpän ja aloittivat kokeilun, joka pian havaittiin toimivaksi ja kehittelemisen arvoiseksi. Rummut, kitara ja laulu-pohjalta soitettua musiikkia päätettiin lähestyä verenhimoisessa rock 'n roll-hengessä. Molempien edellisistä bändeistä löytyi enemmän popahtavaa kuin raakaa ja suoraa ilmaisua ja nyt tuntui olevan aika taas palata rokin perusasioiden pariin. Useimmat Hermon lauluista oli kirjoitettu 80- 90-luvuilla, mutta pian uusia kappaleita alkoi syntyä tauon aiheuttaman ruosteen kadottua.

Kevät loppui ensimmäisen demon tekemiseen Mother Goose-yhtyeen suosiollisella avustuksella heidän treenikämpällään ja kotonaan Porvoossa. Musiikki vaikutti toimivan pelkistetyssä muodossa, mutta basson puuttumisen arveltiin aiheuttavan keikkatilanteessa ongelmia. Kesätauon jälkeen kaksikko aloitti tosissaan basistin metsästyksen. Lukuisten kokelaiden joukosta ei kuitenkaan löytynyt sopivaa ja bändi jatkoi uusien biisien sovittamista duona.

Tässä vaiheessa kuvaan astuu helsinkiläinen Markku "Feggy" Roinila. Lockmaniksi ristityn bändin ilmoittaessa Muusikoiden.netissä tarpeensa löytää kakkoskitaristi, joka Verlainen lisäksi tunnistaa Robert Quinen ja Marc Ribotin soitossa oikeaa asennetta, Feggy muisti myös aiemman uteliaisuuden herättäneen basisti-ilmoituksen Rytmi-lehdessä (jossa yhtyeen linjaksi esitettiin "Bo Diddleyn rytmien sovittaminen Televisionin kitaroihin") ja otti samantien yhteyttä.

Ensimmäisissä koesoitoissa todettiin välittömästi miehen olevan hengenheimolainen ja oitis hänet pestattiin mukaan orkesteriin. Feggyn taustalta löytyy pitkä bänditoiminta mm. yhtyeissä Brian Jones Swimming Club, Popheads, The Lunatunes ja Tampere.

Syyskussa 2006 basson varteen napattiin Jean Ramsay, joka on paitsi basson ja laulun taitaja, myös folk-artisti, joka tunnetaan nimella JMWR (Jean Magnus William Ramsay). Jean soittaa myös yhtyeissä Love Death Club ja Disappointments. Jeanin heikkous kantrimusiikkin saa vastapainoa armottomasta Hüsker Dün diggailusta ja muutenkin miehen musiikkimaku on huomattavan yhtenäinen muun Lockman-miehistön kanssa. Jeanin suosikkibasistit ovat Tracy Pew, Phil Lesh, Mario Cipollina ja Derek Smalls.

Keväällä2007 Lockman keikkaa innolla. Tulevaisuuteen kuuluu myös levytyssuunnitelmia. Maailma on varsin todennäköisesti meidän!

Nippelitietoa Lockmanista:

• Bändin nimi tulee Jacques Brelin kappaleesta L'Eclusier, jonka ainakin Marc Almond on levyttänyt ja laulanut englanniksi nimellä The Lockman.
• Taito täysin tiedostetusti ihailee esim. Billy Ficcan (Television) ja Jay Dee Daughertyn (Patti Smith Group) soittoa.
• Lockmanista olisi voinut tulla myös Legman, mutta se hylättiin liian sovinistisena.
• Lockmanin jäsenistö tekee päivätöinään lähihoitajan, levykauppiaan, tutkijan ja taidemaalarin töitä.
• Musiikillisten vaikutteiden kirjo ei rajoitu edellä mainittuihin muutamiin esikuviin, vaan taustalta löytyy myös suoria tai epäsuoria vaikutteita mm. Tom Waitsilta, Patti Smithilta, The Clashilta, The Jamilta, Iggy Popilta, The Rolling Stonesilta, The Beatlesilta, The Kinksilta, T. Rexiltä, Garagerockista, Velvet Undergroundilta, R.E.M.:ilta, The Smithsiltä, The Byrdsiltä, Richard Hell & The Voidoidsilta, New York Dollsilta, Gun Clubilta, Echo & The Bunnymeniltä, 13th Floor Elevatorsilta, Feeliesiltä, Triffidsiltä, Neil Youngilta, Howling Wolfilta, Captain Beefheartilta ja leegiolta muita sankareita unohtamatta tämän hetken kovia indie-nimiä.
• Bo Diddleyn rytmejä luontevasti takova Taito ei ole koskaan nähnyt häntä elävä lavalla, mutta Hermo ja Feggy ovat todistaneet joitakin legendan esiintymisiä Suomessa. Feggy omistaa Diddleyn 12 cd:n boxin, jonka hän voisi hyvinkin ottaa mukaan autiolle saarelle.
• Sekä Hermo että Feggy pitävät kirpeästä Fender-soundista. Hermo on kiintynyt kahteen sekä Fender että G & L Telecasteriinsa ja Feggyn Fenkkulemmikit ovat Stratocaster, Jaguar ja Jazzmaster. Molemmat käyttävät Fender-kitaravahvistimia. Haloo USA? Miten olisi sponsoridiili? Tosin Feggy on myös Gretsch Electromatic 5128:n onnellinen omistaja.
• Kaapelitehtaalla sijaitsevan treenikämpän seinällä on Andy Warholin Marilyn Monroe-juliste, saksalaisesta nuortenlehdestä (!) repäisty Television fanijuliste sekä tyhjät taulun kehykset.
• Taiton rumpupatterissa on enemmän lyömäsoittimia kuin kahden käden sormilla jaksaa laskea.
• Hermo on sikarimiehiä.
• Jean on tykästynyt hattuihin.

Ja tässä Jeanin toimintaperiaatteet (ulkomaankielellä sen vuoksi, että perusteellinen basismi ei tunne maa- eikä kielirajoja:

Hi all ye chikans! Sorry to see Henkka go, as I was a fan of his massive sound, but... when the lock is unlocked, the latch will open. God speed, H. My new bandmates are too kind (I'm a so-so bass player, passable singer and okay songwriter), but a few bass-playing facts need to be spilled:

- I play with a pick, and only occasionally with my fingers. Thumbs are nevertheless considered strictly no-no in the world of JMWR.
- It is my belief that the bass is a melodic instrument, rather than just a boring enunciator of rhythm. Thus it comes as no surprise that my favourite bassists are uncool, but very melodic and - in my opinion - the most important musicians of their respective groups: Mike Mills (R.E.M) and Phil Lesh (Grateful Dead).
- Bubbling under: Tracy Pew, Dave Harding, Greg Norton, Mike Watt, Mario Cipollina, Derek Smalls and Skinny Dennis Sanchez.
- All good bassist sing.
- Fitting a Fender-bashing crew like LOCKMAN, I'm a Fender-man at heart, although I've had to settle for the cheap variant. I proudly play a Hondo bass (Vintage Precion bass copy w/ supercool aluminium pickguards) and a trusty Ibanez Blazer series wood-finish workhorse.
- A bass has four strings, and don't try to tell me otherwise.
- I am currently in between amps, but dream of a Fender Bassman. You can have my Vester 60W, because it sucks.
- The thicker the string, the better we're off.

See you at the low end!

1. 7. 2007

Kakkosdemo on tullut uunista!

Tämä rämäkkä livedemo on äänitetty ilman päällekkäisäänityksiä neliraita-minidiscillä. Se on siis kaunistelematon kuulokuva Lockmanin ainutlaatuisesta soundista. Mukana on kuitenkin erilaista materiaalia kierohkosta popista juurekkaan swampbluesin kautta vanhan maailman tunnelmointiin. Kuulostelkaa ja kertokaa vaikka mikserissä tai myspacessa kommentteja!

Black Summer Night
In the Ring
The Old Continent Blues
Cold Night for the Mummies

1. 7. 2007

Jari Kääriäinen otti meistä hienoja kuvia On the Rocksin keikalla. Kuvat-osiosta löytyy, tässä esimakua:

27. 5. 2007

No niin, kevään keikat on tehty. Suurkiitos yleisölle, Cheerleaders Unitedille ja The Protestantsille sekä keikkapaikkojen tekniselle henkilökunnalle. Muistona viimeisimmältä Lahden Torven keikalta lavan vieressä ollut lappunen:

Uusi miehistö

Basistimme Henkka Mikkelinen huomasi olevansa eri mieltä liian monista asioista ja vetäytyi takavasemmalle. Uusi miehemme on Jean Ramsay, folk/country-artisti, joka hallitsee ihailtavan suvereenisti myös bassonsoiton ja laulun. Olemme ylpeitä saadessamme hänet joukkoomme.

Jeanin Myspace-profiilin löytää täältä: http://www.myspace.com/jeanmagnuswilliamramsay

Lockmanin ensimmäinen virallinen demo löytyy nyt musiikki-osastosta.

Lockmanilla on nyt myös MySpace-sivusto. Se löytyy täältä: http://www.myspace.com/lockmanband
Demo löytyy kommentoitavaksi myös mikseri.netistä.

29. 10. 2007

Kakkosdemo on tullut uunista!

Tämä rämäkkä livedemo on äänitetty ilman päällekkäisäänityksiä neliraita-minidiscillä. Se on siis kaunistelematon kuulokuva Lockmanin ainutlaatuisesta soundista. Mukana on kuitenkin erilaista materiaalia kierohkosta popista juurekkaan swampbluesin kautta vanhan maailman tunnelmointiin. Kuulostelkaa ja kertokaa vaikka mikserissä tai myspacessa kommentteja!

Black Summer Night
In the Ring
The Old Continent Blues
Cold Night for the Mummies

Ja näin on kommentoitu mediassa:

Helsinkiläinen Lockman jatkaa hienojen eläinkansiensa parissa. Mukavan surisevaa, pop-melodisuutta hyödyntävää rokkipotkua viskova nelikko pistelee aika lailla samoilla aseille jotka jo edellisellä demoilla kuuluivat, mutta esittämäni toive vieläkin mieleenjäävemmistä biiseistä astuu tällä neljän biisin (livenä bändikämpällä purkitetulla) lätyllä muutaman askeleen eteenpäin. Osuvalla kitarakuviolla ja letkeällä biitillä loistava Black Summer Night alkaa olla kohtuullisen tarttuva sävellys. Joskin laulaja-kitaristi Hermon hiukan tukahtuneen henkinen laulu – vaikkakin on mukavan persoonallista – syö ehkä kappaleelta sellaista eläväistä revittelyn mahdollisuutta. En oikein tiedä kuinka hyvin hiukan pelkistetty laulu palvelee rouheaa rock-kiemurointia. Minun mielestäni ikävä kyllä hieman heikosti.

Myös muut biisit toimivat melkoisen hyvin. Kipakasti vaaniva In The Ring, rauhallisemmin liikehtivä The Old Continent Blues ja päällekäyvää suisto-voodoota tavoitteleva Cold For The Mummies ovat kaikki lupaavia näytteitä. Silti Lockmanin tyylisen sofistikoituneemman, mutta silti kipakasti potkivan rock-ilmaisun kohdalla kunnon soundit alkaisivat pikkuhiljaa olla vaatimus. Nyt tökköys ei palvele homman ”rupista rehellisyyttä” vaan kuulostaa vain kököltä ja keskeneräiseltä. Lockman tarvitsee seuraavaksi studioäänitteen, jossa yhtyeen rupinen soundi saadaan tallennettua samaan aikaan siistimpänä muttei silti pilalle viilattuna. Kinkkinen tehtävä, toivottavasti onnistuu.

Ilkka Valpasvuo (Desibeli.net)

Powered by iSOUND.COM

Lockman on ilmeisesti Helsingistä. Lock n' loll? Herrasmiehet soittamassa post-punkilta haiskahtavaa bluesvivahteista rockia. Black Summer Nights on hyvä avaus. Melodinen ja idearikkaahko* kappale, joka naittaa yhteen Televisionin ja Suomi-iskelmän. Toisena eetteriin räjähtävä In the Ring saa kyyneleen kihahtamaan paatuneimmankin rockpoliisin silmäkulmaan. Alun kitarat ovat nimittäin niin epävireessä, että voin kuvitella enkeleiden menettävän siipensä kappaletta kuunnellessani. Kyseinen kappale myös paljastaa, mikä bändissä itseäni vihastuttaa ja ehkä myös ihastuttaa. Laulaja Hermo Portaankorvan ääni on varsin epäkonventionaalinen ja tällä "live in the rehearsal room" - äänitteellä sen ärsyttävyys korostuu, koska laulua joutuu kaivamaan miksauksesta ja sen löytyessä siitä ei ymmärrä yksittäisiä virkkeitä enempää. Muuta vikaa bändistä on hankala löytää. Mieluummin tätä kuuntelee kuin selkäänsä ottaa. Toisaalta samaa Ornette Birks Makkonen sanoi jostain James Brownin kasarilevystäkin. Vai haiskahtaako täällä kuitenkin jokin? No tietysti nämä viikon jalassa olleet sukat, mutta itse musiikissa? Toteutus! En halua musiikkia kuunnellessani laittaa silmiäni kiinni ja kuvitella olevani likaisen läven kuppaisella sohvalla kuuntelemassa paljon hikeä tuottavaa bändiä - oli se miten hyvä tahansa. Milloin on kitara epävireessä, milloin soittaja, milloin laulaja ja milloin pinpi ei vain syökään sitä pipeliä (kiitos tästä Electric Monk). Yhdessä nämä tekijät saavat aikaan sen, että bändi ei pysty paljastamaan kaikkea tarjottavaansa. Tällä hetkellä liian paljon Lockmanin mahdollisesta potentiaalista jää näkemättä peniksen lerpahtaessa treenisdemon kurjien saundien ja b-luokan toteutuksen syövereihin. Tämä musiikki vaatii seurakseen kovaa munaa, hikeä ja krokotiilin kyyneliä. Yhden puuttuminen aikaansaa ketjureaktion, joka romahduttaa koko korttitalon. Seuraavaksi kunnon äänite kaikilla mausteilla, niin lähdetään puhtaalta pöydältä liikkeelle. Jetro-Oras Laine, Noise.fi

------------------------------------

Lockman
rock, punk, country

Mainstream rock is something many people tend to overlook nowadays. Driving guitar lines, inventive drum work, and an overly expressive tones separate this band from the crowd.

- nimim. Bonekhan, Last.fm

Lockmanin ensimmäinen virallinen demo on tässä. Kaikki biisit ovat mp3-muodossa.

Real Master
Little Pleasure
American Baseball Cap
Witch

Demosta sanottua:

Bo Diddleyn juureva rock kohtaa Televisionin kieron indiekitaroinnin, siinäpä helsinkiläisten pitkän linjan rokkareitten perustaman Lockmanin teesit. Verrokeiksi tarjotaan mm. New York-punkkia, The White Stripesia, Tuomari Nurmiota ja Nights Of Iguanaa. Neljän biisin demollaan yhtye esittelee osaamistaan rouhean, mutta pienieleisesti astelevan rockin parissa, johon Heikki Portaankorvan toteava laulu sopii mainiosti. Välillä hiukan revitelläänkin. Vaikka homma rullaa rupisen raskaasti, pysyy yleisilme melko kepeänä. American Baseball Cap jopa virnuilee rennosti. Tietysti hyvästä kaavasta toivoisi jatkossa syntyvän näitäkin vahvemmin mieleen jääviä veisuja, mutta hyvällä tiellä tässä ollaan.

Ilkka Valpasvuo/Desibeli.net

Huonomminkin voisi rock-yhtye esikuvansa valita. Lockman nimittäin pyrkii promokirjettä lainatakseni puuttuvaksi linkiksi blues-jäärä Bo Diddleyn ja Televisionin väliin. Pätevästi bändin kone tällä ensimmäisellä demollaan eteenpäin puksuttaa, vaikka varsinaiset ässäbiisit vielä antavat odottaa itseään.

Soittopuolella ei ole paljon toivomisen varaa. Kokeneet karpaasit ryynäävät kulmikasta bluesrockiaan varmalla otteella ja rouheilla soundeilla. Kitarat muuten tuovat useammankin kerran mieleen jo mainitun Televisionin ohella myös White Stripesin. Rytmiryhmä jyrää myös kepeästi, kirkkaimmaksi esimerkiksi nostaisin Witch-kappaleen timanttisen bassokuvion.

Laulupuoli ei ole korvaani yhtä onnistuneen oloinen. "Hermo" Portaankorvan tulkinta jää turhan usein mitäänsanomattomaksi läpiluennaksi, mitä korostaa laulun peittyminen muiden instrumenttien alle. Korkeammat, Jack White -tyyliset laulut toimivat tosin erinomaisesti. Harmi vain, että niitä kuulee kovin vähän.

Noh, oli miten oli, Lockman on erittäin mielenkiintoinen tuttavuus. Yhtyeen repertuaari on sen verran laaja jo nyt, että niitä varsinaisia timantteja tulee varmasti hioutumaan jatkossa. Tämä demo toimii oivana merkkinä siitä, että jotain hienoa on lupa bändiltä odottaa.

Juho Leppänen/Noise.fi

Helsinkiläisten pitkän linjan rokkimiesten yhtye yhdistelee sujuvasti junnaavaa indie-säröä astetta juurevampaan rock-laukkaan. Neljän biisin näytteeltä nousee ennen muuta hyvä meininki ja sellainen mukavan kiireetön rentous, mikä ei yhtään vähennä soiton menevyyttä. Hetkittäin homma uppoaa hiukan liikaa keskinäiseen pyörteilyyn, eivätkä soundit ja iskevyys ole vielä ihan nappiin asti hioutuneita. Mutta pyrkimyksessään kohti Bo Diddleyn ja Televisionin puuttuvaa lenkkiä Lockman on kyllä ihan hyvässä vauhdissa.

Hyvää: irtonaisuus, menevyys, rentous
Kehitettävää: vielä täytyy hioa, jos todellisia helmiä halutaan luoda

Ilkka Valpasvuo/Vertigo